Tämän luonnoksen olen kirjoittanut ylös 16.7. (Nyt on jo 22.10., vaikka tuo luonnoksen päivämäärä jäikin myös julkaisupäiväksi.) Aatto oli silloin noin neljä ja puoli kuukautta vanha. Se jäi julkaisematta, koska en ehtinyt ladata kuvia koneelle.
--
Hitaat kiireet oli elämisen tahti silloin kun tämän blogin perustin. Oli rauhaa ja oli puuhaa, ja kun oli molempia sopivassa suhteessa, oli ihan hyvä olla. Välillä on kuitenkin ollut sellaisia kausia, jolloin on tuntunut hyvältä olla vaan vähän kiireisempi - ja silloin olen vähemmän näillä sivuilla piipahdellut.
Sen jälkeen, kun Aatto syntyi, hitaat kiireet on saanut vähän erilaisen merkityksen elämässäni. Paljon sananmukaisemman. Elämisen tahti ole enää ollut samanlainen kuin ennen. On osattava rauhoittua ja olla vaan, vaikka olisi hirveästi tarmoa tehdä kaikenlaista. On annettava vauvan tuntea, että minä olen tässä häntä varten niin kauan kuin hän tarvitsee. Joskus on puuhaa ja sopiva hetki, mutta tekisi mieli rauhoittua. Silloin pitää tehdä valinta, teenkö nyt vai saako odottaa.
Mitä olen muilta kuullut, vauva-arki ei ole koskaan ihan sellaista kuin oli ajatellut etukäteen, ja monella juuri ajankäyttö onkin erilaista kuin kuvitelmissa. Ehkä se johtuu siitä, että omat lapsuusmuistot eivät yllä niin pitkälle, että muistaisi, millaista oli, kun itse olin vauva. Tai siitä, ettei pieni lapsi osaa vielä nähdä maailmaa aikuisen vinkkelistä. Minä en osannut nähdä asioita lapsiperheen vinkkelistä edes aikuisena - en ennen kuin minulle syntyi tämä oma poika.
Joitain juttuja olen päättänyt lujasti.
En ota mitään stressiä siitä, etten juuri nyt ehdi tehdä kaikkia niitä asioita, mistä aiemmin kotona ollessa nautin.
Saan olla kädet vapaana tuntematta siitä huonoa omaatuntoa.
En aio suorittaa äitiyttä ja suhtaudun kriittisesti takaraivooni iskostuneisin ajatuksiin siitä, millainen on hyvä äiti. Minä itse osaan arvioida hyvän äitiyden yhtä hyvin tai jopa paremmin kuin pelkkä takaraivoni.
Olen rohkea enkä jää vaan mukavuusalueille loikoilemaan. Kokeilen uusia asioita kaksin pojan kanssa.
Olen onnellinen tässä hetkessä, en odota seuraavaa päivää enkä vauvan uusia taitoja. (Kiitos, sinä isoäiti, joka annoit tämän vinkiksi juuri synnyttäneelle tyttärellesi jonkin radio-ohjelman kautta joskus viime viikolla. Tämä onkin vaikea!)
Aika yksinkertaisia juttuja, mutta jotenkin silti aika hankalia.
Tuhannet kiitokset edelisen kirjoituksen kommenteista ja onnitteluista! Niitä oli kiva lukea.
--
Olin kirjoittamassa jotain muuta, mutta päätinkin julkaista tämän nyt. Oli jännää huomata, että on ensin päättänyt joitain asioita lujasti, kirjoittanut ne ylöskin, ja sitten unohtanut ne. No, kertaus on opintojen äiti... Nyt seitsenkuinen vauva taitaa jo seisoa sänkynsä laitaa vasten unien jäljiltä. Pitää mennä!
p.s. Nyt Flickr-sivusto ei enää hyväksy vanhaa selaintani, joten kuvat jäävät nyt tästäkin puuttumaan. Ensi kerralla taas, jos keksin, miten uusi selain ladataan!
