Saturday, March 19

Maaliskuun kootut ajatukset

present opening

Aaton synttärit olivat viikko sitten. Olipa hyvä, että juuri se edeltävä viikko oli minulla hyvin energinen. Leivoin innolla keksejä, piirakkaa ja kakkua. Vuokrasimme juhlia varten pienen leikkitilan, mikä oli hyvä ratkaisu. Lapset tykkäsivät. Sankari oli iloinen kaikista paikalle tulleista tutuista ja vähän vieraammista kasvoista. Serkkupoika tuli Pohjanmaalta saakka ja oli niin hauskasti saman kuuloinen ja oloinen kuin oma poika.

--
pan bread

Näin vähän aikaa sitten Yleltä tämän dokumentin (Terveys lautasella, katseluaikaa näyttäisi olevan tällä havaa vielä viikko). Oikeastaan katsoin siitä kovan väsymykseni vuoksi vain osan, mutta Terho katsoi loput ja kertoi minulle oleellisen sisällön. Olen ollut sellainen luomuihminen ruoka-asioissa jo aiemmin, mutta nyt tosiaan hätkähdin. Tajusin, että vaikka ostaisin luomuna ruokakaupasta kaiken, mitä sieltä saa, en silti saisi läheskään kaikkea. Ja hintakin on aika kova. Aloin sitten etsiä helppoa tapaa tehdä kokonaan luomua, hyvää ja mahdollisimman täysjyväistä leipää itse. Sellaista, mitä poikakin ehkä suostuisi syömään. Myllärin ruisleipäaines olisi varmasti muuten paras ratkaisu, paitsi että en ole vielä löytänyt sitä lähikaupoista. Pitää joskus kirjoittaa toive ylös. Paras tähänastinen kokeilu on ollut Liperin myllyn hiivaleipäjauhopussin kyljestä löytynyt peltileipäohje, jota olen vähän muunnellut eri valmistuskerroilla. Joskus on onnistunut paremmin, sitten taas huonommin. Mutta helppo se on.

--

silky beanie

silky beanie II

Pomppiksen syntymän jälkeen olen muutenkin alkanut miettiä kaikenlaisia ruokajuttuja enemmän kuin ennen. Ja käyttämään aika paljon aikaa ruoan tekemiseen. Tämä onkin yksi syy sille, etten ole juuri käsitöitä tehnyt. Tässä kuussa tein kyllä ihanat uudet tiimipipot itselleni ja pojalle Anttilan epäilyttävän halvasta silky-tweedistä.

Ruoanvalmistus antaa selvästi minulle samanlaisen stressinpurkukanavan kuin käsityöt (ennen). Siihen on nyt vaan helpompi suunnata energiansa. Voi vähän paremmin unohtaa ympäröivän maailman. Koitan leipoa ja valmistaa herkkujakin itse, jotta en tulisi napsineeksi karkeista myrkkyjä itseeni nyt kun vielä imetän. Tai ehkä sen jälkeenkään. Yritän olla esimerkkinä. Tutkin myös kauppareissuilla tarkemmin tuoteselosteet. Olen ehkä ollut vähän hassu, kun en ole aiemmin tajunnut katsoa esimerkiksi rusinapaketista, mitä muuta mukana on kuin rusinoita. Voi olla, ettei mitään, voi olla, että paljonkin.

Yritän ryhdistäytyä ja alkaa tilata säännöllisemmin noita luomulaatikoita kotiin. Olen ollut vähän huono siinä, koska tykkään enemmän tehdä ostoksia kivijalkakaupoissa kuin netissä. Mutta nuo luomutoimitukset ovat kyllä tosi hyvä juttu. Labbyltä olen joskus tilannut ja ollut tyytyväinen. Svarfvarsista kuulin juuri jostain, ja taidan kokeilla sitäkin.

--

cat lover

Mutta nyt kyllä väsyttää. Yritän olla tässä armollinen itsellenikin. Hampaat eivät tule helpolla, vaan vaikeasti, hyvin vaikeasti. Mahatautikin oli meillä kaikilla riesana. No, sitten kun ajattelee, mitä kaikkea voisi tapahtua, ja on maailmalla juuri tapahtunutkin, niin asiat ovat kuitenkin enemmän kuin hyvin.

Monday, March 7

1-vuotias Pomppumieli

blue-eyes

Pieni poikani tykkää

- eläimistä: kissoista (mää tai bää), koirista (samat sanat ja jotain vähän niin kuin hau hau perään). Moni muukin eläin on paremman sanan puutteessa mää tai bää, mutta lintu on nykyään useimmiten titta tai tittu.

cat lover

- äidinmaidosta, mutta myös lehmänmaidosta. Lasin reunasta hörppimisestä. Rintamaito ei ole vielä vaarassa jäädä pois ruokavaliosta, sillä se merkitsee Pomppumielelle paljon enemmänkin kuin ruokaa. Monta kertaa päivässä hänen pitää päästä koskemaan rintaa tietääkseen, että se on siellä, jos tarvitaan. Ja tarvitaan sitä. Lämpimistä ruoista kookoswok ja makaronilaatikko ovat olleet ykkösiä. Uudet, voimakkaatkin maut ovat tervetulleita, vaikkei poika paljon kerrallaan syökään.

- hurjasta menosta ja vaihtelusta! Ihmisistä, jotka hymyilevät ja vilkuttavat.

crawling outside

Hän osaa

- kävellä muutaman askeleen kerrallaan ja kiipeillä kuin apina.

- keksiä toinen toistaan hauskempia pieniä juttuja vanhempiensa tikahduttamiseksi. Pään villiä heilutusta konttaillessa, pöydän alle piiloon menoa. Blop-äänen päästelyä suun ja sormen yhteispelillä. Intiaanin kutsuhuudon.

the snack show

the snack show

the snack show

- olla aika vaativainen luonne niin halutessaan.

i want to be held

i want to be held

i want to be held

Lisäksi hän

- nukkuu yhdet kunnon päiväunet ja melko levottomat yöunet.

- tykkää järjestellä tavaroita. Vaikkapa kaikki dublot äidin kaula-aukosta sisään tai käytetyt vaipat vessanpönttöön. Tosin pyykit menevät hienosti äidin apuna koneeseenkin, ja Pomppis jopa käynnistää koneen itse.

- nousee itse tietokonepöydälle istumaan ja pyytää, että etsin näytölle kuvia kissoista.

"ma, i want to look at cat pictures"

- virnistää hauskasti, jos kysyn, häikäseekö.

- sai äidiltä ja isältä 1-vuotislahjaksi nuo mainiot Shapemaker-kuutiot. Niissä on luultavasti leikkiä pitkäksi, pitkäksi aikaa.

shape maker