Friday, April 16

Meillä on pieni poika

IMG_2005

7.3.2010 syntyi elämäämme uusi keskipiste, Aatto. Pieni, mutta kuitenkin aika iso poika, 53 cm ja 4120 g. Ihmeelinen pikku otus, joka näytti erilaiselta kuin olimme kuvitelleet. Lääkehuuruisena muistan ajatelleeni, että hän on ihan kuin pieni marakatti.

Kovasti yritin saatella poikaani maialmaan lempeästi alateitse, mutta ei onnistunut. Synnytys ei edennyt, ja molemmat meistä alkoivat voida huonosti. Onneksi lääkäri osasi leikata pojan ulos. Isä sai hänet pariksi tunniksi paitansa alle, kun äiti vielä nukkui. Sen jälkeen kohtasi uusi, kokonainen perhe.

IMG_2000

Aatto on jo pian kolmen kuukauden ikäinen. Me kaikki tunnemme toisemme paremmin, ja ehkä itsemmekin. Äitikin osaa jo jotain. Huomasin yhtäkkiä, että nythän onkin aikaa ladata valokuvat koneelle.

IMG_2134

IMG_2235

IMG_2260

IMG_2318

Olen kuullut päiviteltävän, kuinka äitiys määrittää joidenkin naisten elämää liikaa. Tai ainakin lukenut sellaista yliopiston vessan seinästä. Juuri nyt tuntuu siltä, ettei ole vaihtoehtoa. Se, että tulee äidiksi, on niin iso muutos elämässä. Sen jälkeen on aina ensin äiti.

Tämä päivä on kulunut ihmetellessä pojan tukkoista nenää. Pienet unet ovat kuitenkin silloin tällöin onnistuneet. Tässä Aatto nukkuu pieniä tirsojaan äidin ja isän sängyssä tänä aamuna.

IMG_2479

24 comments:

kaisa said...

Ihanaa vauvaonnea! Onnea koko perheelle1

Suvi said...

Onnea! Ihana pieni!

Lotta said...

Onnea pienestä pojasta! :)

Tess said...

Paljon onnea pienokaisesta!

Terhi said...

Voi pientä, kylläpä onkin suloinen! Onnea teille kaikille!

Altocumulus said...

Onnea, ihana pieni!

AnniKainen said...

Oi pientä :) Kovasti paljon onnea koko perheelle!

Samansuuntaiset tuntemukset oli minullakin aikanaan kun tulin äidiksi :)

Kate said...

Kamalan paljon onnea! Suloinen pikkupoika :)

Paula said...

Voi että, ihanaa, onnea!

Vilma said...

Huimasti onnea! Suloinen Aatto. :)

helena said...

Paljon onnea pienestä pojasta! Ihania kuvia pikkuisesta :)

Miia-Rebekka said...

Onneksi olkoon <3

Jonna said...

Hän on ihana! Onnea paljon.

Synnytyksessä kaikki ei aina mene niin kuin oli itse ajatellut, mutta tärkeintä on, että kaikki on hyvin sinulla, vauvalla. Teillä.

Valoa ja rakkautta teille!

Jaana said...

Paljon onnea suloisesta pojasta!

Sini said...

Onnittelut pojasta!! Ihanat nuo ekan kuvat kippuravarpaat :-}

Tanja said...

Onnea! Ihana pieni poika. Minun nuorimmaiseni täyttää huomenna kaksi vuotta ja ajatukset ovat olleet kahden vuoden takaisessa illassa; synntyksen ja vauva-ajan ensimmäisten päivien tunnelmissa. Niitä ei unohda koskaan.

Kaikkea hyvää teille!

Jatta said...

Onnea kovasti kippuravarpaisen marakatin vanhemmille :)

heidi said...

Kiitos kaikille onnitteluista! On tämä ihanaa. Nyt yritän hieman setviä tuota kuvamerta. Kuvien kehittäminen kannattanee aloittaa tässä piakkoin, ettei siitä synny liian iso pala purtavaksi.

kio said...

paljon onnea koko perheelle!

Samma said...

Hurjan paljon onnea ja rauhaisia hetkiä koko perheelle!
Muistan vieläkin ensi hetket oman pojan kanssa ja pian niistä on jo 3 vuotta. Jotkut asiat vaan syöpyy takaraivoon eikä ne koskaan katoa. Hyvä niin.

Tiina said...

Onnittelut koko perheelle! Suloinen Aatto! :)

Vauva muuttaa koko elämän ja niinhän sen pitääkin olla. Tärkein maailmassa.

Noista suloisista vauvanvarpaista tuli mieleen tämä runo:

Niin kauan odotettu
niin hartaasti toivottu
niin suuresti rakastettu
jo kauan ennen syntymääsi.

Miten pitkältä tieltä
miten syvältä kivusta
viimeiseltä rajalta
äitisi sinut nouti.

Ja nyt vain hymyä
valoa viattomuutta
kuin säteilevä heinäkuun päivä. Varjoton.
Kuin ei koskaan syksyä. Talvea.
Pakkasöitä.

Elämä
pitele hellin lujin käsin aarrettasi.
Varo pudottamasta sylistäsi
tomuiselle kiviselle tielle
ennen kuin nämä
nauravat ruusuvarpaat
valmiit vahvat
hyppimään kiipeilemään kivien yli.
Innolla. Ilolla.

(Maaria Leinonen)

Merruli said...

Valtavasti onnea!Oli hyvä kuulla, että teillä on kaikki hyvin.

Anonymous said...

Ilolla katselen pienen vauvan kuvia. Omat tytöt (1,5 v ja 3 v) tuhisevat just unillaan tässä vieressä. Tulee mieleen rakkaat hetket heidän kanssaan silloin, kun vielä pikkupikkuvauvoja olivat. Tuleekos tässä ihan vauvakuume? Apua!
Joka tapauksessa Onnea teille vanhemmille. Nauttikaa!

Maiju said...

ihana ihan ihana ihana IHANA!