Friday, October 31
Like a New Me
Oli loma. Kävimme moikkaamassa sukulaisia useammassakin paikassa, mutta varsinainen päämäärämme oli Tornionjokilaakso. Viime käynnistä onkin jo aikaa. Olen vieläkin aivan pistoksissa kaikesta: paikallisesta puheenparresta, maisemista, pienistä erilaisuuksista. Kaikkein parasta pohjoisessa on kuitenkin rauhallisen tuntuinen elämänmeno, jossa ei suoriteta, mutta saadaan silti hirveästi aikaan. Kumpa pystyisin itsekin siihen!
We went on a vacation to the Torne Valley (and stopped by a lot of other places to see relatives). It's been long since we last saw that place. I was, and I still am, thrilled about everything: the local dialect, the scenery, all little things that are different from here. The best thing about there is, anyhow, the peaceful way of living. It seems like nobody's in a hurry, yet heaps of things are being accomplished!
Käytiin tavalliseen tapaan Ruotsissa ruokakaupareissun verran. Löysin kaupan lankahyllyltä mielenkiintoista ja kohtuuhintaista villaa, jota ostin "kokeeksi" seitsemän vyyhtiä. Kyseessä on Järbo garnin yksisäikeinen, rouhea Lovikka. Tein siitä matkalla parin lapasia, mutta vedettyäni kerran toisen lapasista palelevaan jalkaani päätin, että lopuista teen töppösiä. Lovikasta tulee ihanan lämmin, paksu neulospinta, eikä karheus haittaa sukan päälle vedettävissä tossuissa.
While visiting the Torne Valley, we like to shop for groceries in Sweden. I looked for yarn in the store and found an interesting pile of bulky wool skeins called Järbo garn Lovikka. I went away with seven skeins ("to test them"). I already finished a pair of mittens, but I will make slipper-type-socks of the rest of the yarn. I came to the conclusion when I pulled one of the mittens to warm my freezing foot. Oh, how warm it felt!
Kotona tein hiukan lankainventaariota ja sain vahvistuksen sille, minkä olen tiennyt jo pitkään: lankavarastoni on suurempi kuin mitä haluaisin sen olevan. Se ei ole valtavan suuri, mutta se on liian suuri. Nyt alkaa virallinen lankalakko aina siihen saakka kunnes tunnen, että varasto on taas minun kokoiseni.
Back at home I did a little inventory on my yarn stash and I realized what I've known for a long time: my stash is too big for me. It's not huge, but it's undoubtedly too big. So I'll be on a yarn diet from now on until I feel the stash is my size again.
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
10 comments:
kauniita kuvia :)
Mulla on myös lankavaraston kanssa sama ongelma, en pidä liian isosta varastosta. Toisaalta jotain on hyvä olla olemassa pahan päivän varalle, mutta ei liikaa.
Ihania kuvia! Mulla on suurena haaveena päästä lappiin kuuntelemaan luonnon ääniä ja nauttimaan nuotiokahveista. Polte vaan lisääntyi kuvia katsellessa. Mullakin on liian iso lankavarasto, ja siellä liikaa lankaa joka ei enää itseäni kiehdo. Ja liikaa yksinäisiä keriä...
Oi miten hienoja kuvia.
Minustakin lapin murre on aivan ihanaa kuunneltavaa ja jännä miten se h panhan ihan eri paikhan Torniojokilaaksossa kuin Inarin seudulla. Eläköön murteiden kirjo.
Hienoja kuvia, niistä suorastaan haistaa raikkaan tuoksun ja viileän ilman! Tuo liian iso lankavarasto on varmaan kaikkien meidän neulojien perisynti, se vaan kontrolli jossain vaiheessa pääsee repsahtamaan :) Ei muuta kuin neulomaan...
Hieno kivipelto tuolla mäntyjen keskellä.
Lankavaraston hillintää olen harkinnut moneen kertaan, mutta ei se vain onnistu. Parempaa onnea sinulle ja pitävää lakkoilua!
Kiitos kommenteistanne!
Uskon, että lankalakkoni onnistuu, sillä olen tällaisissa asioissa aika päättäväinen. Pari ongelmaa siinä kyllä on: 1) Saan aika usein lankaa lahjaksi 2) Aika monet lankani ovat suhteellisen ohuita, joten lankavaraston kohtuullinenkin ylipaisuminen voi olla merkki siitä, että edessä on vuosien työ...
Annikainen: Se on totta. Peräpohjola kuuluukin muun lapin kanssa eri murrealueeseen. Vaikka eihän se kyllä varsinaisesti maantieteellisesti Lappiin vielä kuulukaan.
Kadehdin juurikin tuota kiireetöntä tunnelmaa, jossa kuitenkin saadaan asioita aikaiseksi. Mitenköhän itse osaisi sellaisen elämäntavan saada aikaiseksi? Huoh, harmittaa tämä oma stressaaminen ja turha hösötys...
Hienoja kuvia!
...lankavarastoista.....
Siskoni (innokas lankahamstraaja) soitti minulle kesän lopulla ja pyysi hakemaan pois "pari pussillista" lankoja anopilleni vietäväksi. Tiesi anoppni olevan kova tyttö kutomaan.
Kävin hakemassa pussit...jotka osoittautuivatkin olevan kaksi jätesäkillistä lankoja....ja nämä kantaessani anopilleni, tämä ihasteli tovin niitä ja ilmoitti sitten " Eihän minulla olekkaan vielä aikaa kuolla!"....anoppi täyttää just näillä hetkillä 80 v...
Kyllä me ollaa kaikki iloisia niistä langoista...ei pelkästään meidän mummi.... ;o))
PiaMaria
Tuula: Niinpä! JOtenkin tuntuu, ettei saisi ajatella asiaa lankaan. Ei saisi suorittaa. Ei saisi suorittaa ainakaan kiireettömyyyttä!
Piamaria: Hauska tarina. Minuakin kiehtovat muiden hylkäämät asiat huonekaluista langanloppuihin. On ihanaa, jos pystyy antamaan niille uuden elämän. Siskosi teki kyllä viisaasti, kun antoi eteenpäin ne, joille hänellä ei ollut käyttöä.
Vuoden vaihteessa tein saman toteamuksen. Liikaa "laakereillaan lepäävää" lankaa. On väärin ostaa uutta, kun varastoista löytyy jos jonkilaista nökeröä vaikka millä mitalla. Sen tien meni myös neuleinto. En hankkinut lankoja, enkä neulonut. Reilu kuukausi sitten ymmärsin pyörtää tuon pyhän päätökseni ja ostin lankaa. Taas luistaa neulominen ja lankavarastonikin on huvennut enemmän kuin lakkoni aikana. Mystistä? Ehkä useita vuosia pahnan pohjalla maanneet langat pitäisi ymmärtää laittaa kiertoon. Nehän voivat olla vaikka kuinka suuri inspiraation lähde jollekin toiselle neulojalle.
Tällä hetkellä suurin pulma on kuinka tallennan, saati toteutan kaikki ne ideat, jotka lakko vaiensi.
Tsemppiä sen lakon kanssa ja toivottavasti se sujuu paremmin kuin tällä varoittavalla esimerkillä.
Post a Comment