20 sentin tähden

Eräs pieni pakkomielteeni on ostaa kirpputorilta pikkuvikaisia lastenvaatteita. Ihmiset antavat niitä siellä suorastaan ilman pois, ja minulla on tunne, että moni ei ehkä halua ostaa vaatetta, joka heti vaatii korjausta. Ne on vaan pakko kantaa sieltä kotiin.



Tämä pieni Mari-T-paita maksoi 20 senttiä. Siinä oli pikku reikä, joka on nyt paikattu vanhoista farkuista syntyneellä possulla. Kauluksessa on lisäksi vähän tummentumaa. Ei haittaa, kun ei se kauluksen seutu ole Pomppiksella muutenkaan koskaan puhdas. Nuo kuvassa näkyvät tahrat ovat kyllä pestävissä pois - kävin hakemassa paidan äsken pyykkikorista kuvattavaksi.



Oli se possu Aaton mielestä ihan jees, vaikka reaktio jäi kyllä vähän laimeaksi. Mutta itse olin näkyyn aika ihastunut. En vaan onnistunut saamaan possua Aaton kanssa samaan kuvaan.



Viime sunnuntaina kannoin muuten kotiin talvihaalarin, joka oli palvellut jo viittä lasta ja maksoi nyt enää 3 euroa.

Oi ihana isäkuukausi

Neljässä viikossa mentiin tästä

tähän.

Sitten meni tunnelma vähäksi aikaa pilalle, kun sairasteltiin vatsatauteja.

Mutta nyt on kaikki taas hyvin. Minä olen saanut mielestäni ihan hienostikin opintoja tehdyksi ja meidän poikien suhde on minusta syventynyt.

Se, mitä en olisi ikinä voinut uskoa, on miten paljon kannatti lähteä opettamaan Pomppumielelle vähän parempaa unta. Nyt on toinen opetusyö menossa, ja kaikki on mennyt paremmin kuin olisin uskonut. Tähänkin on varmaan osansa sillä, että pojat ovat touhunneet keskenänsä päivisin. On sitten kiva mennä iltaisin yhdessä nukkumaan.

Ehkä kohta energiaa jää vähän päivälläkin käytettäväksi.

Maaliskuun kootut ajatukset

Aaton synttärit olivat viikko sitten. Olipa hyvä, että juuri se edeltävä viikko oli minulla hyvin energinen. Leivoin innolla keksejä, piirakkaa ja kakkua. Vuokrasimme juhlia varten pienen leikkitilan, mikä oli hyvä ratkaisu. Lapset tykkäsivät. Sankari oli iloinen kaikista paikalle tulleista tutuista ja vähän vieraammista kasvoista. Serkkupoika tuli Pohjanmaalta saakka ja oli niin hauskasti saman kuuloinen ja oloinen kuin oma poika.

--

Näin vähän aikaa sitten Yleltä tämän dokumentin (Terveys lautasella, katseluaikaa näyttäisi olevan tällä havaa vielä viikko). Oikeastaan katsoin siitä kovan väsymykseni vuoksi vain osan, mutta Terho katsoi loput ja kertoi minulle oleellisen sisällön. Olen ollut sellainen luomuihminen ruoka-asioissa jo aiemmin, mutta nyt tosiaan hätkähdin. Tajusin, että vaikka ostaisin luomuna ruokakaupasta kaiken, mitä sieltä saa, en silti saisi läheskään kaikkea. Ja hintakin on aika kova. Aloin sitten etsiä helppoa tapaa tehdä kokonaan luomua, hyvää ja mahdollisimman täysjyväistä leipää itse. Sellaista, mitä poikakin ehkä suostuisi syömään. Myllärin ruisleipäaines olisi varmasti muuten paras ratkaisu, paitsi että en ole vielä löytänyt sitä lähikaupoista. Pitää joskus kirjoittaa toive ylös. Paras tähänastinen kokeilu on ollut Liperin myllyn hiivaleipäjauhopussin kyljestä löytynyt peltileipäohje, jota olen vähän muunnellut eri valmistuskerroilla. Joskus on onnistunut paremmin, sitten taas huonommin. Mutta helppo se on.

--

Pomppiksen syntymän jälkeen olen muutenkin alkanut miettiä kaikenlaisia ruokajuttuja enemmän kuin ennen. Ja käyttämään aika paljon aikaa ruoan tekemiseen. Tämä onkin yksi syy sille, etten ole juuri käsitöitä tehnyt. Tässä kuussa tein kyllä ihanat uudet tiimipipot itselleni ja pojalle Anttilan epäilyttävän halvasta silky-tweedistä.

Ruoanvalmistus antaa selvästi minulle samanlaisen stressinpurkukanavan kuin käsityöt (ennen). Siihen on nyt vaan helpompi suunnata energiansa. Voi vähän paremmin unohtaa ympäröivän maailman. Koitan leipoa ja valmistaa herkkujakin itse, jotta en tulisi napsineeksi karkeista myrkkyjä itseeni nyt kun vielä imetän. Tai ehkä sen jälkeenkään. Yritän olla esimerkkinä. Tutkin myös kauppareissuilla tarkemmin tuoteselosteet. Olen ehkä ollut vähän hassu, kun en ole aiemmin tajunnut katsoa esimerkiksi rusinapaketista, mitä muuta mukana on kuin rusinoita. Voi olla, ettei mitään, voi olla, että paljonkin.

Yritän ryhdistäytyä ja alkaa tilata säännöllisemmin noita luomulaatikoita kotiin. Olen ollut vähän huono siinä, koska tykkään enemmän tehdä ostoksia kivijalkakaupoissa kuin netissä. Mutta nuo luomutoimitukset ovat kyllä tosi hyvä juttu. Labbyltä olen joskus tilannut ja ollut tyytyväinen. Svarfvarsista kuulin juuri jostain, ja taidan kokeilla sitäkin.

--

Mutta nyt kyllä väsyttää. Yritän olla tässä armollinen itsellenikin. Hampaat eivät tule helpolla, vaan vaikeasti, hyvin vaikeasti. Mahatautikin oli meillä kaikilla riesana. No, sitten kun ajattelee, mitä kaikkea voisi tapahtua, ja on maailmalla juuri tapahtunutkin, niin asiat ovat kuitenkin enemmän kuin hyvin.

1-vuotias Pomppumieli

Pieni poikani tykkää

- eläimistä: kissoista (mää tai bää), koirista (samat sanat ja jotain vähän niin kuin hau hau perään). Moni muukin eläin on paremman sanan puutteessa mää tai bää, mutta lintu on nykyään useimmiten titta tai tittu.

- äidinmaidosta, mutta myös lehmänmaidosta. Lasin reunasta hörppimisestä. Rintamaito ei ole vielä vaarassa jäädä pois ruokavaliosta, sillä se merkitsee Pomppumielelle paljon enemmänkin kuin ruokaa. Monta kertaa päivässä hänen pitää päästä koskemaan rintaa tietääkseen, että se on siellä, jos tarvitaan. Ja tarvitaan sitä. Lämpimistä ruoista kookoswok ja makaronilaatikko ovat olleet ykkösiä. Uudet, voimakkaatkin maut ovat tervetulleita, vaikkei poika paljon kerrallaan syökään.

- hurjasta menosta ja vaihtelusta! Ihmisistä, jotka hymyilevät ja vilkuttavat.

Hän osaa

- kävellä muutaman askeleen kerrallaan ja kiipeillä kuin apina.

- keksiä toinen toistaan hauskempia pieniä juttuja vanhempiensa tikahduttamiseksi. Pään villiä heilutusta konttaillessa, pöydän alle piiloon menoa. Blop-äänen päästelyä suun ja sormen yhteispelillä. Intiaanin kutsuhuudon.

- olla aika vaativainen luonne niin halutessaan.

Lisäksi hän

- nukkuu yhdet kunnon päiväunet ja melko levottomat yöunet.

- tykkää järjestellä tavaroita. Vaikkapa kaikki dublot äidin kaula-aukosta sisään tai käytetyt vaipat vessanpönttöön. Tosin pyykit menevät hienosti äidin apuna koneeseenkin, ja Pomppis jopa käynnistää koneen itse.

- nousee itse tietokonepöydälle istumaan ja pyytää, että etsin näytölle kuvia kissoista.

- virnistää hauskasti, jos kysyn, häikäseekö.

- sai äidiltä ja isältä 1-vuotislahjaksi nuo mainiot Shapemaker-kuutiot. Niissä on luultavasti leikkiä pitkäksi, pitkäksi aikaa.

Kalasunnuntai

Viime sunnuntaina käytiin ihan yhtäkkiä Sea Lifessä. Piti katsoa, millainen se on. Oli se ihan kiva, mutta en tiedä, onko se mikään pakollinen käymiskohde. Kyllä Linnanmäki on kivempi. Mutta miksi ne kahviot ovat siellä koko alueella niin mälsiä?

Kotona

Me olemme miettineet, että missä se meidän koti oikein on. Sitä mietittiin varsinkin viime kesän lopulla, kun jouduttiin palaamaan mökiltä kaupunkiin.

Minä kiertelen näitä maisemia päivisin rattaiden kanssa ja mietin, että koti on nyt täällä. En ole keksinyt mitään kodimpaakaan.

Meiltä puuttuu nyt pihasauna ja leivinuuni. Mutta kaikkea ei voi saada yhdessä paketissa!

Rakastan noita meidän kortteleiden katuvaloja. Ja ratikoita. Rakastan tätä kotia.

Ei laula puikot, ei kone

Kuten tästä blogistanikin helposti ilmenee, en ole viime aikoina omistanut elämääni käsitöille. (Joskaan nyt en koskaan ole ollutkaan sellainen sukkatehdas tai puserotaikuri, jollaisia olen netin kautta ihaillut.) Ommella saattaisin, mutta en viitsi millään pitää ompelukonetta esillä jo ennestään vaikeasti hallittavalla siivoustyömaalla. Joskus neulon pari silmukkaa, mutta ei sillä tavalla mikään kyllä etene. Ihan viime päivinä olen kyllä tuntenut pikkuisen neulomiseen tai virkkaamiseen liittyvää polttelua sormenpäissä. Katsotaanpa sitten, kun poika on vähän parantunut, eikä (ehkä) enää tarvitse minua koko ajan unikaverikseen. Vieläköhän into on sitten tallella?



Joskus viime keväänä tein kyllä joitakin melko yksinkertaisia käsitöitä. Juuri ennen Pomppumielen syntymää ompelin käyttämättä jääneitä kodintekstiileitä lastenkoon lakanoiksi. Nämä joululakanoiksi päätyneet tein pöytäliinasta, jonka kuosi on Anneli Airikka-Lammin Finlaysonille suunnittelema Piha. Nätti kangas, mutta ei sitä pöytäliinana ilkeä käyttää, kun se kerää ihmeellisen hyvin kaiken ympäriltään löytämänsä pölyn ja karvan. Lakanoina se nyt vielä menettelee.

2011

Joulu on juhlittu. Uuden vuoden jälkeen ei minusta oikein enää ole joulu, vaikka loppiainen onkin vielä edessä.

Se minun aiempi väsymykseni olikin sairastumisen ensi oire. Nyt on päässä paljon räkää, mutta olen voiton puolella. Millähän vaan saisin loppumaan nämä nenäverenvuodot? Varsinainen riesa.

Aatto Pomppumieli ehti vielä viime vuoden puolella kokeilemaan ihan ensimmistä kertaa, miltä tuntuu mönkiä lumihangessa. Se ei tuntunut oikein kivalta. Paksuissa vaatteissa ei oikein päässyt eteenpäin. Kaiken päälle Aatto oli saamassa sen saman taudin minkä minulla oli. Aamulla oli kova kuume. Ei olisi varmaan hangessa könytty, jos se olisi osattu ennustaa.



Onneksi tauti väistyi sen verran, että päästiin Aaton kummien luokse vastaanottamaan uutta vuotta. Pomppiksen oma tina näytti vähän etanalta (se saattaa ennustaa uusia ystäviä). Minulla oli sähkökitara. Mies sai rahaa, ihan hyvä meidän kannalta. Sain olla kummitytön Tuhkimo-leikissä ensin hyvä haltija ja sitten vielä prinssi, mikä kunnia!

Kuulemma tinan sijasta kauhassa voi valaa myös sokeria. Hyvä idea ja varmasti ekologisempi. Ei kyllä vielä kokeiltu.