I Didn't Know There Were People Like Me

Tiedättekö, on olemassa ihmisiä, jotka eivät ole ikinä siivonneet kellariaan. Vaikka ovat asuneet talossaan jo hyvän ajan. Vaikka heillä noin yleensä olisi kova kaipuu järjestykseen ja toisaalta oiva annos seikkailumieltä. Minä en tiennyt, kunnes löysin sellaisen itsestäni.

Did you know there are people who've never organized or cleaned their cellar? Even if they'd been living above it for quite a while? And even if they in general liked tidyness and were ready to accept challenges? I didn't, but I found myself being one like that.



Kellarimme on oikeastaan aikamoinen seikkailu, sillä täältä muuttanut vanha rouva ei lähtiessään tyhjentänyt sitä kovin perusteellisesti. Emme me sitä häneltä pyytäneetkään. Lisäksi tavaraa on ihan omasta takaakin, ja kulkuväylien kapeus on aiheuttanut päänsärkyä ainakin koko sen ajan, kun aktiivinen remontointi on asuinkerroksissa hiljentynyt. (Älkää silti luulko, että kaikki lattialistat olisivat paikallaan!) Eilen saimme lopulta aikaiseksi käydä suurimmat tavaramassat läpi ja heittää kaikkein käyttökelvottomimman tavaran suosiolla kaatopaikkakuormaan.

Our cellar is an adventure. The lady who lived here before left a lot of things down there, and we were actually quite happy with it. But we had things of our own to put in there, too. The piles seemed to grow larger all the time, though we've now been able to get our living room furniture back in. I felt guilty looking at the place, even more so now that we haven't done much up in the actual living area, eather (but don't go thinking it's all finished up here, eather!). Yesterday had to be the day to start going through the stuff, or else we would have never done it.



Voi sitä pölyisten, tyhjien muovipussien, vanhojen tuulilasinesteiden ja kuvuneiden maalinjämien määrää! Oli myös ikivanhoja miesten kalsareita, sukkia, paperisia rullaverhoja, auton kattotelineitä ja rullittain muovimattoa. Mutta onneksi väliin osui myös ihastuksen aiheita: Kellaritontun katkennnut ja käyttökelpoinen haarukka (pitääkin muistaa antaa sille myös ruokaa!), pala kotiseutuhistoriaa lääkepullon muodossa ja metallinen retkijakkara.



Boy, were there empty plastic bags. Also expired chemicals of all sorts, male underwear (ancient) and socks, paper curtains and rolls and rolls of plastic carpet. But the delightful part is that we also found the forks of our cellar elf, one unharmed and one broken (I will have to take him some food, too), a bottle bought from a farmacy that apparenty was here when the phone numbers were some two numbers shorter and a handy foldable metallic chair to take with when camping.



Joululahjapajani on aloittanut toimintansa, ja ensimmäinen pari on tullutkin jo uunista ulos (olen tyypillisesti aina ajoissa joulun suhteen). Lisäksi aloitettuna on muutama muun ajankohdan lahja ja kiitollisuudensoitus. Ehkäpä siitä sitten johtuukin, että olen vähän ahdistunut koko neulomisesta. Ei aina voi tehdä pelkästää toisille, on saatava itsellekin välillä. Kuulutan täten päätöksen, etten ota mitään stressiä itsetehdyistä lahjoista ensi jouluksi. Nyt on minun vuoroni.

I've finished my first present for Christmas (when it comes to Christmas, I'm an early bird). Some other gifts are on the needles, too. Maybe that's why knitting suddenly turned into work. I think you shouldn't only knit for others, but to yourself, too. So I made a decicion not to make a big deal out of Christmas this year. I'll cast on something for myself next.