Lempilelu

Oma norsu on mukana jokaisessa reissussa. Minä tykkään siitä varmasti yhtä paljon kuin poika. Saatiin se Lallin perheeltä kaupantekijäisiksi. Siinä on jotain kivasti painavaa sisällä, minkä vuoksi se kulkee hyvin. Huomenna lähdetään pikku reissuun, ja norsu seuraa tietysti mukana.

Toivottavasti muistan ottaa myös särkylääkkeen mukaan. Pomppis tekee vihoviimeistä maitohammastaan. Matkan jännitys - ja toisaalta myös se, että joskus pitää jaksaa olla hetki nätisti paikallaan - voi olla tuhoisa yhdistelmä tuon ikenessä jäytävän paineen kanssa. Hampaiden puhkeaminen nostattaa Pomppikselle hurjan paljon kiukkua päiväsaikaan, mutta öitä siivittää yleensä vain muutama raju huuto. Kai hän on niin umpiväsynyt noista uhman- ja kiukuntäyteisistä päivitään, ettei jaksa sen enempää öisin.

Pikkutyttö nauraa ääneen. Ja minuakin naurattaa. Tässä on vauva, jota on helppo miellyttää.

Otan reissuun mukaan tekeillä olevan villasukan. On tosi pitkä aika siitä, kun viimeksi neuloin sukat. Tein ne synnytyssukat. Ne pakkasin muuten nytkin synnytyskassiin, mutta en muistaakseni pitänyt niitä. Lapsivuodeosastolla oli tosi lämmin.

Saki-mopo

Saki-mopo, a photo by hitaatkiireet on Flickr.

Me katsellaan mopoja. Tuo sana pitää sisällään kaikki moottoroidut kaksipyöräiset. Muutkin kulkupelit sekä työkoneet ovat kiinnostavia, mutta mopojen kohdalla olisi aina suotavaa pysähtyä ja tarkastaa, mistä löytyy kuskin penkki, mihin jalat pannaan, onko tilaa kyytiläiselle ja muuta sen sellaista. Joissain mopoissa on tuulilasi, toisissa sellaista ei ole. Yksi littakuminen skootteri on ollut koko kevään samassa parkissa, ja siitä puuttuvat jopa peilit.

Olen oppinut tunnistamaan, miltä tyypillisimmillään näyttää Kawasaki, Trumppa tai Honda. Vespan ja Harrikan tiesin jo aiemmin. Pomppis tuntuu osaavan ne jo ainakin yhtä hyvin. Jos hyvin käy, saatan oppia tunnistamaan joitain automerkkejäkin tulevina vuosina. Näistä taidosta voi olla joskus hyötyä.

Tänää aamuna meidän vessassa:
P: "Äiti, mitäs multa oikein puuttuukaan?"
Ä: "En kyllä tiedä. Puuttuuko sulta housut?"
P: "Ei puutukaan..!"
Ä: "Kyllä nekin taitaa puuttua. Mutta mitähän sitten mahdat tarkoittaa?"
P: "Onko pakoputkea?"
Ä: "Tosiaan, ei taida olla pakoputkea!"
P: "Ei ole pippelissä pakoputkea, ei ole pepussakaan pakoputkea!"

Maailma kylässä

Epäselvä suru

Untitled, a photo by hitaatkiireet on Flickr.

Viime yön ampumavälikohtaus on koko ajan mielen perällä. Se tuntuu epäselvänä suruna ja voimattomuutena.

Suruna ja voimattomuutena siitä, että täällä on jostain niin kova puute ja köyhyys, että pitää lähteä noin äärimmäisiin tekoihin. Niin, en tiedä, pitääkö, mutta kai pitää. Miksi kukaan sellaista muuten tekisi.

Suruna ja voimattomuutena siitä, että en lainkaan tiedä, mihin konkreettisesti suuntaisin omat liikenevät voimavarani, jotta tuo puute ja köyhyys vähenisi. Omiin lapsiini kai, ja muihin, joiden näen tarvitsevan. Mutta onko muita keinoja? Ja osaanko pitää edes omistani huolta?

Ja ehkä myös hämmennyksenä siitä, saanko surra tässä tilanteessa, jossa koko välikohtaus vain hipaisee elämääni. Ihan kevyesti. Ja miksi tuo hipaisu on kuitenkin tarpeen ennen kuin tunne alkaa laajeta rinnassa?

Lapsuuden tuoksut

Lapsuuden tuoksut, a photo by hitaatkiireet on Flickr.

Terho sitoi ilmapallon lapselle katseltavaksi. Tottuukohan tuo pian siihen, että nukkuessa ilmassa leijuu ilmapallon tuoksu?

Tänään oltiin ihan koko päivä ulkona. Aamulla lähdettiin kymmenen maissa ja äsken kahdeksan jälkeen tultiin kotiin. Ja kun ei suunnittele mitään koko päivän reissua, ei pakkaa puolta elämää mukaansa.

Poika puhui kotimatkalla höperöitä. Kaikki vastaantulevat rakennukset olivat Kallion kirkkoja. Minä taltutin samalla kirkkojutulla nukkumaanmenokiukun. "Onko tämä yöpuku Kallion kirkko?" "Onko tuo iska tuossa Kallion kirkko?" Kerrankin osui höpsöttely tismalleen oikeaan hetkeen.

Tämä toinen katselee sylissäni kirjahyllyä, kuten hänellä on tapana. Tuleekohan hänestä innokas lukija? Rauhallinen ja keskittymiskykyinen hän ainakin on.

Onnenkantamoiset

Onnenkantamoiset, a photo by hitaatkiireet on Flickr.

Kerran luin, kuinka eräs nainen sai tuttavansa lapsen mökkivieraakseen yön yli. Tämä nainen ei ollut saanut lasta toivestaan huolimatta. Saunan jälkeen hän oli asetellut pienelle vieraalleen valmiiksi puhtaan yöpuvun päälle puettavaksi. Hän mietti, mikä onni on saada auttaa sellainen lapselle joka päivä. Noita pieniä asioita hän ei ehkä koskaan saisi kokea osana omaa arkeaan.

Muistin tuon kauniisti kirjoitetun tekstin, kun laitoin näitä yöpukuja valmiiksi eräänä iltana. Kuvan otettuani sain mennä saunaan hetkeksi ihan itsekseni. Tuntui ihan poikkeuksellisen onnekkaalta.

Eihän tuo yöpuvun pukeminen yleensä ole arjessa mikään kovin romanttinen hetki. Tuota eläinkuvioista pukiessa, lasta jahdatessa ja jalkaa lahkeeseen ängetessä täytyy hengitellä moneen kertaan syvään, jotta pysyisi tyynenä. Se on silti sellainen asia, joka kuuluu tähän hetkeen ja elämään ja pitää kiinni niissä.

Villa-Valpuri

Villa-Valpuri, a photo by hitaatkiireet on Flickr.

Tein tällaiset villavaatteet vauvalle ennen hänen syntymäänsä. Takista tuli niin iso, että se mennee vielä syksyllä. Villahousut ovat oikeastaan vaippahousut, mutta en ole tullut niitä sellaisina käyttäneeksi. Aina on ollut jokin puuvillakerros niiden alla. Ja lanoliinikäsittelykin jäi tekemättä.

Pitäisiköhän nämä nyt pakata pois muuton alta? Tulee varmaan kylmä kesä, jos niin teen.

Harmaa lanka on Novitan Faunaa, joka taisi olla ihan kelpo lanka kerran. Kirjavat ovat sitä samaa nimetöntä hahtuvalankaa kuin noissa Pomppumielen pöksyissä. Pomppis saa myös harmaan villatakin, kunhan jaksan tehdä sen valmiiksi. Jotenkin olen nyt jumittunut huppuun, vaikka muuten olisi valmista. En ole koskaan tainnut sellaista ennen neuloakaan, ja nyt arvelen, että improvisoiden menee pipariksi.