Joulu

Ihana joulupäivä. Ensimmäinen omassa kodissa. Lahjapapereiden rapina soi korvissa koko päivän.

Ekaa kertaa tehtiin omat jouluruoatkin. Minä tein parit kalat, Terho teki laatikot. Mysi Lahtisen ohjeella lanttulaatikosta tuli vähän intialaisen ruoan makuista, mutta mielettömän hyvää!

Terho paahtoi sitten vielä kastanjoita. Hän söi yhden ja lopetti siihen, maistuu kuulemma puikulaperunalta. Vaikka kyllä hän puikuloista tykkää. Minä söin muutaman, mutta olin jo täynnä, enkä jaksanut kuoria enempää. Oli kiva kyllä kokeilla! Ehkäpä joskus vielä avotulella uudestaan.



Käytiin kävelemässä pikku iltakävely hurjassa säässä. Tuuli piiskasi kasvoja pienillä jäähileillä. Otettiin hassu kinttupolku reitiksi, eikä sitä polkua tahtonut löytääkään, osaksi pimeyden vuoksi, osaksi siksi, että tuuli oli sen hävittänyt. Poika oli kai edelleen niin uupunut eilisestä, että tuli nukahtaneeksi Manducaan kesken kävelyn. Hän jatkaa nyt uniaan omassa sängyssään. Oho, mitenköhän tuo yöuni sitten tulee.

Ihanaa pyhää kaikille! Toivottavasti monen loma vielä jatkuu viikonpäivien tyhmästä asettumisesta huolimatta.

P.s. Kiitos kaikille symppaamisesta väsymysasiaan. Hassua on, että tulin kirjoittaneeksi tuosta nyt, kun en enää ole ihan niin väsynyt. Ajoittain vaan. Viime aikoina arki on ylipäätään ollut ihanaa.

Näissä lakanoissa asuu pyöriäinen

Sijasin nämä lakanat pojalle toissaviikolla. Olin ostanut ne edellisellä viikolla tuolta lähikirpparilta, josta teen löytöjä aina, kun sinne astun. Pedattuani tajusin, mikä moka. Nämähän olisivat ehdottomasti ja päivänselvästi ansainneet paikkansa joululakanoina. No, pitää tällä kertaa etsiä jotkut toiset ja olla ensi vuonna viisaampi.



Nämäkään nätin vihreät petivaatteet eivät ole taanneet pojalle hyviä yöunia. Vihreän värinhän pitäisi kyllä rauhoittaa. Minä olen nukkunut kohta neljä kuukautta tunnin tai kahden pätkissä (luulisin - kelloa en enää vaivaudu öisin vilkuilemaan). Siihen olen tottunut, mutta nykyisin hirveän väsymyksen aiheuttaa se, kun joudun keskellä yötä valvomaan pitkän pätkän. Ei se rauhoitu millään, mutta ei myöskään jaksa valvoa. Pyörii ja itkeskelee. Aamulla on minulla pää kuin lyijyä.

Minulla oli muuten pienenä aina samat lakanat sängyssä jouluisin. Niissä oli punaisia sydämiä valkoisella pohjalla.

Pihanäkymä

Tykkään kaikkein eniten keittiön ikkunanäkymästä, vaikka suoraan ikkunan alla onkin roskakatos. Se on ihan nätti katos. Keittiö on lempihuoneeni. Kaikissa aiemmissakin kodeissani olen tykännyt eniten keittiöstä ja sen näkymästä.





Pitäisi viedä polkupyörä varastoon. Ensi keväänä siihen voi jo asentaa lastenistuimen.

Yksi ihana päivä muiden joukossa

Joinain päivinä kaikki on kivaa. Ei siihen tarvita mitään kovin erityistä. Yleensä niinä päivinä olemme molemmat hyvin levänneitä, ja parhaassa tapauksessa lapsi lepää vielä lisää. Se saattaa vähän kostautua seuraavana yönä, mutta antaa olla niin. Ei meillä tähän mennessä minkäänlainen päiväunitahti ole taannut pitkiä yöunia. Lapsi ei ole rytmikäs.





Tänään on joka tapauksessa ihana päivä. Käytiin Pomppumielen kanssa tuossa lähikirpparilla. Innostuin taas heräteostoksiin, ja ihan vähän vaan nyt mietin, että olivatkohan järkeviä. Noita joulukoristeita en kyllä kadu, sain ne 20 sentillä. Ja ne ovat ihanasti valmiiksi vähän elämää kokeneen näköisiä. Iso kattilakin tulee tarpeeseen, vaikka en tiedäkään, mihin ihmeeseen sen varastoin. Poika tykkää varmaan paukuttaa sitä. Verhoja ja kankaita kyllä riittää, mutta 50 sentillä ostin mahdollisuuden, että juuri nuo punakukkaiset koristavat tänä jouluna meidän keittiön ikkunaa. Tosin ne saattavat olla vähän liian lyhyet.





Aatto Pomppumieli nukahti kotimatkalla. Vedin rattaat mahdollisimman hellästi rappukäytävän portaita ylös ja omaan kotiin. Sitten nostin pojan toppapuvussaan omaan sänkyynsä, jossa hän nyt tuhisee.

Pienempi kissa majaili aika kauan tuon toisen verhon alla.

Viimeinen villahousu

Ikunat falskaavat. Lattiat ovat ihan kylmät! On ihanaa vetää lapselle aamulla jalkaan Ruskovillan villaiset potkuhousut. Sisko oli saanut nämä vähän rikkinäiset (ja toiset samanmoiset) kaupantekijäiseksi, kun osti Pomppumielelle pari saman valmistajan käytettyä bodya.



On kiva, että poika kasvaa hienosti, mutta näiden villahousujen ja monien muiden ihanien vaatteiden kannalta se on sääli. Molemmat ovat 70-senttisiä, ja Aatto Pomppumieli oli 8-kuukautisneuvolassa jo 74 cm. Onneksi tuo neulos venyy niin, että vielä ne saa päälle. Ja toinen bodyistä menee vielä pitkään. Käytetään niin pitkään kuin keretään ja pannaan sitten kiertoon vielä syntymättömälle serkulle.

Vanhan kodin viimeiset hedelmät

Joulutunnelma on saapunut. Jokohan jouluradio soi? Olen tehnyt iltaisin jotain tonttujuttuja, paistellut joulutorttuja ja sytytellyt kynttilöitä. Joululahjoja tai -kortteja en olekaan sitten saanut aikaiseksi. Tiedä sitten, pitääkö kaikki ostaa valmiina. Löytäisinpä jotain käsin tehtyä.



Voitaikina on kaupasta, mutta hillon olen tehnyt itse. Se on viimeinen luumuhillo, jonka hedelmät ovat peräisin vanhan kodin puista. Tietääkseni mitään muutakaan hilloa ei ole sieltä enää jäljellä.

Tulinpa katsoneeksi noita menneisyyden kuvia, ja iski oikein haikea olo. Vaikka olin silloin ihan valmis siirtymään uuteen ja olen viihtynyt Helsingissä. Pitää varmaan kerätä Flickriin uusi kansiollinen kuvia tästä kodista, jotta tuo vanha ei enää kummittelisi ainoana kotina.

Hyvää ensimmäistä adventtia kaikille!

Töp töp töp

Pomppumieli osaa jo kävellä taitavasti tukea vasten. Hän käyttää kävelykärryinä kaikkia sopivankorkuisia ja -painoisia esineitä, etupäässä tuoleja ja jakkaroita.



Poika on aika nopea,



eikä hänestä



ole enää



helppoa saada



ihan terävää kuvaa.

Täällä me suurimmaksi osaksi sisällä tepsutellaan. Ei noita meidän vaunuja ole suunniteltu tundralle.

Yksi parhaista

Yksi parhaista ja monikäyttöisimmistä vauvanvarusteista on ollut odotusaikana hahtuvasta virkkaamani täkki, joka oli aluksi suunniteltu sängyn kosteussuojaksi. Se on kauniskin. Sitä on käytetty ainakin
sängyn suojana,
makoiluvilttinä,
piknik-alustana
ja viimeksi lämpimänä peittona rattaissa.



Käytössä joka ikinen päivä. Eikä käyttö lopu siihen, kun vauva kasvaa. Viltistä tuli vähän vahingossa niin iso, että se käy ihan kelle vaan torkkupeitoksi.



Lapasia tarvitaan lisää. Rattaiden aisa syö joka päivä ison tupun villaa irti. Tai joulupukki voisi tuoda lämpöiset nahkarukkaset...

Joka päivä jotain uutta

Tässä kiehuu Aatto Pomppumielen ensimmäinen soijarouhe-erä.



Kokeillaan sitä ruoan sekaan ihan vähän kerrallaan.



Pidetään sormet ja varpaat ristissä (jos se yhtään auttaa), ettei tule maha kovin kipeäksi tästä!

Ensilumi

Tänään satoi ensimmäinen lumi maahan saakka. Se oli Aatto Pomppumielelle ensimmäinen, jonka hän näki ja jota hän sai koskettaa. Ensikosketus ei vielä tuottanut ihastusta.



Äitikään ei iloinnut enää iltapäivällä, kun ei löytynyt reittiä lätäköiden välistä. Jalat märkänä tulin kotiin. Uudet kengät kauppalistalle!



Olen miettinyt, milloin tuo pihapuu oikein aikoo pudottaa lehtensä. Onko se lehmus? No, nyt se sitten tapahtuu. Luulin, että kaikki puut keräävät lehtivihreän talteen ennen talvea. Mutta enpä olekaan mikään biologi. Ainoastaan luonnonkukat ja kissat tunnen kohtalaisen hyvin. Nyt pitäisi vähän opetella perusaisoita, että osaisi pojallekin kertoa.

Sitä pienet perässä

Viimeisen vuoden aikana olen tehnyt aika paljon mysliä itse. Tulee usein heitetyksi ne kaurahiutaleet uuniin, jos jotain muutakin uunissa on tekemässä. Näin se uunin lämmitys tulee ikään kuin ilmaiseksi, tai no puoleen hintaan. Anoppini on minut tähän tapaan koukuttanut. Hänen tavoilleen en kyllä ehkä koskaan yllä, enkä nyt ole ihan varma haluaisinko edes! Hän nimittäin lämmittää taloa leivinuunilla, ja koska uuni on siinä sopivasti kuuma, leipoo vähän leipää tai pullaa tai molempia, ja vielä kun uunissa on pientä jälkilämpöä, hän kuivattaa siinä omenoita tai sieniä tai leipiä tai banaania mitä nyt sattuu kuivattavaksi olemaan. Se, mikä alkaa aamuhämärässä kuivan halon ja tikkuaskin hamuamisella uniraukeisiin käsiin, saattaa päättyä kohtalaiseen uupumukseen ja keittiön hallittuun kaaokseen illansuussa. Voitte uskoa, että sen talon pakkasessa piisaa leivonnaisia ja kaapit ovat täynnä kuivatarvikkeita. Me palaamme vierailulta usein mitä mielikuvituksekkaimpien ruokatavaroiden kera!

Jonna kertoi eilen myslireseptinsä, ja ajattelin, että miksen minäkin. Myslini on joka kerta erilaista, mutta perusasiat ovat samat. Olen tottunut syömään ja tekemään sellaisia kuivia myslejä, joissa ei ole lisättyä rasvaa (voi että inhoan tuota mainoksista tuttua fraasia!), mutta täytettä saa viljan lisäksi olla tosi runsaasti. Sellaista mysliä on tosi vaikea löytää kaupasta. Kaupan mysleistä suosikkini on muuten Pirkan kilomysli, sillä siinä on tosi paljon kuivahedelmiä. Kuivahedelmät ovat hyviä ja niissä on kohtuullisen paljon rautaa.

Heidin mysli

* 9 dl kaurahiutaleita 

* 2 - 3 dl rusinoita 

* 1,5 - 2 dl taateleita tai luumuja paloiteltuna 

* 1,5 - 2 dl auringonkukansiemeniä 

* 1,5 dl pähkinöitä vähän pienittynä (meillä yleensä cashew- tai pekaanipähkinöitä, jotka ovat lemppareitani noin muutenkin) 

* 1,5 dl anopin kuivaamia omenansiivuja vähän pienittyinä 

* n. ruokalusikallinen raakaruokosokeria 

* n. 1,5 tl vaniljasokeria

Kaurahiutaleita paahdetaan 200-asteisessa uunissa pellillä leivinpaperilla, kunnes uunista nousee vieno tuoksu, ja päälimmäiset hiutaleet näyttävät saaneen hieman väriä. Muistaakseni tämä kestää noin 15 tai 20 minuuttia. Sitten niihin sekoitetaan tasaisesti sokerit ja lopuksi kaikki muut ainekset. Nautitaan kevytmaidon tai luonnonjogurtin kera. Ihmeen hyvää!

Jonnan vauvan herkkua on patakinnas tai spelttipuuro. Nämä ovat Aatolta molemmat vielä kokeilematta. Meillä hitiksi osoittautui rusina-luumupuuro, joka maistuu myös minulle. Puoli paketillista rusinoita ja noin seitsemän kuivattua luumua saavat levätä yön yli litrassa vettä. Aamulla veteen lisätään sopiva määrä kauraryynejä ja seos kiehautetaan. Sitten puuro pois levyltä, kansi kiinni ja hetki haudutusta. Nostetaan kuraveden värinen sotku lautaselle ja hienonnetaan vielä vähän kohdalle sattuneita luumuja haarukalla. Vauvan suu aukeaa isoksi kuin linnunpojan, kun lusikka lähenee suuta. Nam!

Puuron resepti oli muuten Opiskelijan keittokirjassa (kirja on jossain hukassa, mutta kirjoittajan sukunimi on muistaakseni Jääskeläinen), jossa siihen kehotettiin lisäämään vähän suolaakin. Minä en lisää, vääntyisi maku kummaksi.

Hitaat kiireet

Tämän luonnoksen olen kirjoittanut ylös 16.7. (Nyt on jo 22.10., vaikka tuo luonnoksen päivämäärä jäikin myös julkaisupäiväksi.) Aatto oli silloin noin neljä ja puoli kuukautta vanha. Se jäi julkaisematta, koska en ehtinyt ladata kuvia koneelle.

--

Hitaat kiireet oli elämisen tahti silloin kun tämän blogin perustin. Oli rauhaa ja oli puuhaa, ja kun oli molempia sopivassa suhteessa, oli ihan hyvä olla. Välillä on kuitenkin ollut sellaisia kausia, jolloin on tuntunut hyvältä olla vaan vähän kiireisempi - ja silloin olen vähemmän näillä sivuilla piipahdellut.

Sen jälkeen, kun Aatto syntyi, hitaat kiireet on saanut vähän erilaisen merkityksen elämässäni. Paljon sananmukaisemman. Elämisen tahti ole enää ollut samanlainen kuin ennen. On osattava rauhoittua ja olla vaan, vaikka olisi hirveästi tarmoa tehdä kaikenlaista. On annettava vauvan tuntea, että minä olen tässä häntä varten niin kauan kuin hän tarvitsee. Joskus on puuhaa ja sopiva hetki, mutta tekisi mieli rauhoittua. Silloin pitää tehdä valinta, teenkö nyt vai saako odottaa.

Mitä olen muilta kuullut, vauva-arki ei ole koskaan ihan sellaista kuin oli ajatellut etukäteen, ja monella juuri ajankäyttö onkin erilaista kuin kuvitelmissa. Ehkä se johtuu siitä, että omat lapsuusmuistot eivät yllä niin pitkälle, että muistaisi, millaista oli, kun itse olin vauva. Tai siitä, ettei pieni lapsi osaa vielä nähdä maailmaa aikuisen vinkkelistä. Minä en osannut nähdä asioita lapsiperheen vinkkelistä edes aikuisena - en ennen kuin minulle syntyi tämä oma poika.

Joitain juttuja olen päättänyt lujasti.
En ota mitään stressiä siitä, etten juuri nyt ehdi tehdä kaikkia niitä asioita, mistä aiemmin kotona ollessa nautin.
Saan olla kädet vapaana tuntematta siitä huonoa omaatuntoa.
En aio suorittaa äitiyttä ja suhtaudun kriittisesti takaraivooni iskostuneisin ajatuksiin siitä, millainen on hyvä äiti. Minä itse osaan arvioida hyvän äitiyden yhtä hyvin tai jopa paremmin kuin pelkkä takaraivoni.
Olen rohkea enkä jää vaan mukavuusalueille loikoilemaan. Kokeilen uusia asioita kaksin pojan kanssa.
Olen onnellinen tässä hetkessä, en odota seuraavaa päivää enkä vauvan uusia taitoja. (Kiitos, sinä isoäiti, joka annoit tämän vinkiksi juuri synnyttäneelle tyttärellesi jonkin radio-ohjelman kautta joskus viime viikolla. Tämä onkin vaikea!)

Aika yksinkertaisia juttuja, mutta jotenkin silti aika hankalia.

Tuhannet kiitokset edelisen kirjoituksen kommenteista ja onnitteluista! Niitä oli kiva lukea.

--

Olin kirjoittamassa jotain muuta, mutta päätinkin julkaista tämän nyt. Oli jännää huomata, että on ensin päättänyt joitain asioita lujasti, kirjoittanut ne ylöskin, ja sitten unohtanut ne. No, kertaus on opintojen äiti... Nyt seitsenkuinen vauva taitaa jo seisoa sänkynsä laitaa vasten unien jäljiltä. Pitää mennä!

p.s. Nyt Flickr-sivusto ei enää hyväksy vanhaa selaintani, joten kuvat jäävät nyt tästäkin puuttumaan. Ensi kerralla taas, jos keksin, miten uusi selain ladataan!

Meillä on pieni poika

7.3.2010 syntyi elämäämme uusi keskipiste, Aatto. Pieni, mutta kuitenkin aika iso poika, 53 cm ja 4120 g. Ihmeelinen pikku otus, joka näytti erilaiselta kuin olimme kuvitelleet. Lääkehuuruisena muistan ajatelleeni, että hän on ihan kuin pieni marakatti.

Kovasti yritin saatella poikaani maialmaan lempeästi alateitse, mutta ei onnistunut. Synnytys ei edennyt, ja molemmat meistä alkoivat voida huonosti. Onneksi lääkäri osasi leikata pojan ulos. Isä sai hänet pariksi tunniksi paitansa alle, kun äiti vielä nukkui. Sen jälkeen kohtasi uusi, kokonainen perhe.



Aatto on jo pian kolmen kuukauden ikäinen. Me kaikki tunnemme toisemme paremmin, ja ehkä itsemmekin. Äitikin osaa jo jotain. Huomasin yhtäkkiä, että nythän onkin aikaa ladata valokuvat koneelle.









Olen kuullut päiviteltävän, kuinka äitiys määrittää joidenkin naisten elämää liikaa. Tai ainakin lukenut sellaista yliopiston vessan seinästä. Juuri nyt tuntuu siltä, ettei ole vaihtoehtoa. Se, että tulee äidiksi, on niin iso muutos elämässä. Sen jälkeen on aina ensin äiti.

Tämä päivä on kulunut ihmetellessä pojan tukkoista nenää. Pienet unet ovat kuitenkin silloin tällöin onnistuneet. Tässä Aatto nukkuu pieniä tirsojaan äidin ja isän sängyssä tänä aamuna.

Henkinen valmistautuminen

Kesällä aloin neuloa itselleni synnytyssukkia. Ehkei niitä itse tapahtumassa voi pitää (voi olla kuulemma kuuma?), mutta kyllä varmaan sairaalassa ollessa kuitenkin. Ehkä tärkemämmäksi koin kuitenkin sen, että silmukoiden eteneminen puikoilla auttaisi minua ajattelemaan synnytystapahtumaa ja prosessoimaan tulevaa. Väittäisin, että se onnistuikin.

Ohje: Nine-to-five socks, Nicole Hindes
Lanka: Lopo Xavier Celtic
Puikot: 2,5 mm
Muuta: Aloitussilmukkamäärä oli niinkin iso kuin 72, joten jätin suosiolla yhden mallikerran pois. Silti sukat olivat reiluhkot, joten toisenkin olisi ihan hyvin jättää. Ravelryssä on näemmä myös jonkinlainen ohje muokkauksiin, mitä en itse aloittaessani huomannut.

Nämä sukat valmistuivat sopivasti viime viikolla. Syksyn mittaan ne jäivät nimittäin pitkäksi aikaa yöpöydän hyllylle odottelemaan, sillä juuri tämä lanka-puikko -yhdistelmä sai hartiani erityisen kipeäksi. Onneksi yläselkävaivat tuntuvat nyt olevan mennyttä!



Sukat on nyt pakattu synnytyskassiin. Muuten kassi ei ole ihan vielä valmis. Sellaiset haastavat päätökset kuin kotiutumisvaatteet eivät taida luonnistua ilman että ensin supistelee oikein kipeästi.

Viimeisiä vaaputaan

Hitaissa kiireissä kaikki on käynyt talven myötä hitaammaksi. Kiireitä on kyllä ollut ja ne uhkaavat entisestään lisääntyä.

Odotamme esikoisemme saapuvan perheeseeme ihan pian. Vielä olisi paljon pientä puuhaa tehtävänä, mutta tämä vaappuja liikkuu jo aika huonosti pienen asunnon pienissä sopissa.


Tämä kuva on otettu joulun aikaan, kun kaksi vauvaa vielä joten kuten mahtui yhtä aikaa syliin.

Niska-hartiaseutu ei ole viime syksynä eikä nyt vuodenvaihteen jälkeenkään sietänyt kovin paljoa käsillä puuhastelua yhteen menoon. Katsotaan, ehtisinkö kuitenkin saada tämän kosteussuojan vauvaa varten valmiiksi ennen kuin tulee kiire. Aloitin sen aika kunnianhimoisesti - sopivan pieni alusta olisi ollut jo aikapäivää valmiina, mutta tämä iso on edelleen puolitekoinen.



Viltti on kiintein silmukoin virkattua Pirtin kehräämön hahtuvaa. Kun se on tarpeeksi iso, aion huovuttaa sen pesukoneessa. Ihan juuri vasta aloin miettiä, että iso viltti voi pesukoneessa huovuttua aika epämääräisesti, jopa itseensä kiinni. Kannattaisikohan se kääriä vaikka lakanakankaan sisään rullalle pesun ajaksi? Onko kellään kokemusta?

Vielä yhdet pikatöppöset vasta maailmaan tulleelle pikkupojalle. Malli on junasukista paksummalle langalle (Paksu pirkkalanka) ja puikoille (3 mm) sovellettu.



Nuo vihertävät sain joululahjaksi (kiitos!), ja ne on tehty alkuperäisellä ohjeella. Valkoiset tein vähentämällä silmukoita reilusti (muistaakseni jopa 2/puikko) ja mallikertoja sen verran kuin kuvasta näkyy. Silti tuli vähän isommat kuin alkuperäiset, mutta olivatpahan toden teolla nopeat tehdä!

Ja jos sitten ehtisi tehdä vaikka vielä yhden pienen myssyn omallekin murulle.