Because I'm Worth It

Sanoista tekoihin. Aloitin uuden neuleen itselleni, vaikka nuo kaikki edellisen postauksen mytyt ovat ihan entisellään ympäri nurkkia. Kyseessä on Modan 3/2007 malli 15, joka ei ihan heti hypännyt lehdestä silmille, mutta joka silti vaikuttaa ihan kelpo kesäneuleelta. Lanka ei ehkä riitä, mutta olen ajatellut, että siinä tapaksessa mustat hihat ovat juuri sitä, mitä sininen neuletakki tarvitsee. Sinisen ja mustan yhdistäminne on syntistä ja tuhmaa, siksi niin kivaa.

I started a new knitting project for myself, as I promised. The other ones may be a bunch of screeming UFOs around the house, but I don't hear them. This is a simple cardigan and the pattern is from a Finnish magazine Moda. I might not have enough yarn, but in that case, black sleeves may be the most perfect thing ever. It is very wrong to combine dark blue and black, and that's why it's so much fun.

Tuo ainaoikeinreunus helmassa ja hihansuissa on niin ihana, että saatan tikahtua. Miten ihmeessä ainaoikea niin salakavalasti vuosien saatossa muuntui kamalimmasta neulepinnasta superihkuimmaksi? Se on niin suloisen kotikutoisen näköinen. Ja kotikutoisuus se vasta viehättääkin. Ehkä oudoimpana yksityiskohtana mainittakoon, että epäsiisti neulekäsiala näyttää minusta nykyään aivan syötävän söpöltä. Helppoja ovat tämän tytön huvit!

I'm overwhelmed by that garter stitch edge. It's odd how I used to not like garter stitch at all, and now it's my favourite! It gives such a home made feeling. And I like home made most of all! One peculiar thing about it is that I've started to admire some looseness/untidyness in knitting. I might have to try get rid of that...



Kuvissa kukkii keittiön pöydän pitkäksi hujahtanut salaatti ja sen mukana luikerteleva auringonkukka. En voi oikein uskoa kylväneeni auringonkukkaa salaattiruukkuun, koska sain taannoin ihastuksissani aikamoisen yliannostuksen tuohon lajiin. (Viltti riittää mainiosti.) Jotain sinne kuitenkin olin pannut, ja verson kasvaessa koitin kovasti muistella, mitä se oli ollut. Luulin sitä herneeksi ja haukkasin - ei ollut hyvän makuista. Tämä kukka on ainoa, joka säästyi minun ja kissojen hampailta, ja se on ehkä herkin koskaan näkemäni auringonkukka.

On the pictures you can see the flowers of a salad and a sunflover on the kitchen table. I have a tendency to forget what I plant in the pots, and so was the case with sunflowers. I wouldn't believe that it actually was a sunflower, since I admired the flower so much for long that I eventually grew tired of it (it's enough with the balnket). At one point I was sure it was a pea, and had a bite to taste - not good at all. But it was actually a sunflower, and a precious pretty one on top. This is the only one me or the cats didn't eat.

Magical Fake Winter

Ensin nurmikolle laskeutuivat kirsikankukan terälehdet, nyt siellä on jo osa omenankukistakin. Tunnelma puutarhassa on kaunis ja mystinen, ikään kuin talven kauneimmat osat olisivat palanneet keskelle kesää. Sääli, että tunnelmaa on kovin vaikea tuoda valokuviksi.

Right after the cherry trees had sprinkled their last, white petals on the grass, the apple flowers started slowly doing their share. The atmosphere in the garden has been mystically beautiful for some days now - it's like the winter had quickly popped by and left its prettiest parts behind. I wish I could have captured the sight on camera just as it is, but it prooved to be impossible.



Otin kuvia ennen kuin leikkasin nurmikon talon kylkiäisenä saadulla ihanalla, vanhalla, tylsällä, mekaanisella vempeleellä. Onneksi osa lehdistä jäi näkyviin leikkaamisen jälkeenkin, ja uusia sataa päivä päivältä lisää.

I took these photos just before mowing the yard with an impossible but precious hand-aparated land mower that was in the celler when we moved in the house. I'm happy I didn't destroy all the fake snow on the grass, and new petals keep flowing down.



Nurmikko ei viime kesänä, sinä ensimmäisenä tässä talossa, oikein kasvanut. Osasyy oli varmaan kuivuus, mutta tänä vuonna asialle oli joka tapauksessa tehtävä jotain. Keväällä teimme maltillista muokkausta maahan ja levitimme siihen nurmikonsiemeniä ja multaa. Joissain kohdin nurmikko jo oikein rehottaa, joissain se on alknut olla raeruohomaisesti oraalla. Hyvä, jos noin pienellä vaivalla saimme sen parempaan uskoon.

Ja kuivuudesta puheenollen, katsokaahan kaikki Al Goren ja Davis Guggenheimin manio dokumentti Epämiellyttävä totuus.

Last year was our first one living in (and with) this house. The summer was exceptionally warm and dry, and the grass wasn't growing at all as it should've been. This spring we made an effort to make it better. We didn't do it quite by the book, but it seems that it was enough. New grass is peekin underneath the ground at all places now!

Speaking of warmness, I'd like take this opportunity to encourage all of you to find a way to see An Inconvenient Truth by Al Gore and Davis Guggenheim.



Olen yrittänyt miettiä, olivatko kissat eilen illalla vähemmän nälkäisiä kuin tavallisesti. Ne pääsivät nimittäin jostain kautta illalla livohkaan (nämä meidän karvakoivet eivät ole ihan yhtä vapaita sieluja kuin tämä upea kisu, vaikka melko paljon ulkoilevatkin). Tänään tuossa nurmikonleikkaustouhussa löytyivät isohkon linnun, ehkä rastaan, jäännöset. Jäljellä olivat koivet ja vähän ruumista. Mietin hetken ja hautasin löydökseni kukkapenkkiin. En tiedä, onko se oikea paikka pieneläimen haudalle. Ajattelin kuitenkin, ettei lintu panisi pahakseen, jos saisi jatkaa elämäänsä iiriksenä, joka on minusta vähän lintumainen kukka.



I have been trying to think wether the cats were less hungry than usual last night. They had somehow both found their way out, which they are not supposed to do on their own. Today, while mowing, I found the legs and a tummy of a big-sized bird, maybe a fieldfare. It must have been a cat, ours or the neighbours'. I burried the poor thing next to my irises. I thought maybe she wouldn't mind being a bird-like flower in her next life.



Olen ihan haltioissani lemmikeistämme. Nyt tarkoitan noita kukkia, vaikka en haluakaan vähätellä pysyvää ihastustani noihin nelijalkaisiinkaan. Joidenkin mielestä lemmikit saattavat olla jopa riesa, kun ovat niin kovia lisääntymään. Mutta täällä saavat täyttää vaikka koko pihan! Kukista löytyy riemastuttavia värimuunnoksia: puhtaita lemmikinsinisiä, hailakampia sinisiä, vaaleanvaaleanpunaisia/violetihkoja ja puhtaan valkoisia.



I can't begin to describe the fascination I feel towards the forget-me-nots in the garden. They are simply wonderful - so small and so big at the same time. I wish I had a whole garden full of forget-me-nots! There are several beautiful colours and shades of them here: the traditional bright blue, a much lighter version of blue, pale pink/purple and bright, clean white.