Kalasunnuntai

Viime sunnuntaina käytiin ihan yhtäkkiä Sea Lifessä. Piti katsoa, millainen se on. Oli se ihan kiva, mutta en tiedä, onko se mikään pakollinen käymiskohde. Kyllä Linnanmäki on kivempi. Mutta miksi ne kahviot ovat siellä koko alueella niin mälsiä?

Kotona

Me olemme miettineet, että missä se meidän koti oikein on. Sitä mietittiin varsinkin viime kesän lopulla, kun jouduttiin palaamaan mökiltä kaupunkiin.

Minä kiertelen näitä maisemia päivisin rattaiden kanssa ja mietin, että koti on nyt täällä. En ole keksinyt mitään kodimpaakaan.

Meiltä puuttuu nyt pihasauna ja leivinuuni. Mutta kaikkea ei voi saada yhdessä paketissa!

Rakastan noita meidän kortteleiden katuvaloja. Ja ratikoita. Rakastan tätä kotia.

Ei laula puikot, ei kone

Kuten tästä blogistanikin helposti ilmenee, en ole viime aikoina omistanut elämääni käsitöille. (Joskaan nyt en koskaan ole ollutkaan sellainen sukkatehdas tai puserotaikuri, jollaisia olen netin kautta ihaillut.) Ommella saattaisin, mutta en viitsi millään pitää ompelukonetta esillä jo ennestään vaikeasti hallittavalla siivoustyömaalla. Joskus neulon pari silmukkaa, mutta ei sillä tavalla mikään kyllä etene. Ihan viime päivinä olen kyllä tuntenut pikkuisen neulomiseen tai virkkaamiseen liittyvää polttelua sormenpäissä. Katsotaanpa sitten, kun poika on vähän parantunut, eikä (ehkä) enää tarvitse minua koko ajan unikaverikseen. Vieläköhän into on sitten tallella?



Joskus viime keväänä tein kyllä joitakin melko yksinkertaisia käsitöitä. Juuri ennen Pomppumielen syntymää ompelin käyttämättä jääneitä kodintekstiileitä lastenkoon lakanoiksi. Nämä joululakanoiksi päätyneet tein pöytäliinasta, jonka kuosi on Anneli Airikka-Lammin Finlaysonille suunnittelema Piha. Nätti kangas, mutta ei sitä pöytäliinana ilkeä käyttää, kun se kerää ihmeellisen hyvin kaiken ympäriltään löytämänsä pölyn ja karvan. Lakanoina se nyt vielä menettelee.

2011

Joulu on juhlittu. Uuden vuoden jälkeen ei minusta oikein enää ole joulu, vaikka loppiainen onkin vielä edessä.

Se minun aiempi väsymykseni olikin sairastumisen ensi oire. Nyt on päässä paljon räkää, mutta olen voiton puolella. Millähän vaan saisin loppumaan nämä nenäverenvuodot? Varsinainen riesa.

Aatto Pomppumieli ehti vielä viime vuoden puolella kokeilemaan ihan ensimmistä kertaa, miltä tuntuu mönkiä lumihangessa. Se ei tuntunut oikein kivalta. Paksuissa vaatteissa ei oikein päässyt eteenpäin. Kaiken päälle Aatto oli saamassa sen saman taudin minkä minulla oli. Aamulla oli kova kuume. Ei olisi varmaan hangessa könytty, jos se olisi osattu ennustaa.



Onneksi tauti väistyi sen verran, että päästiin Aaton kummien luokse vastaanottamaan uutta vuotta. Pomppiksen oma tina näytti vähän etanalta (se saattaa ennustaa uusia ystäviä). Minulla oli sähkökitara. Mies sai rahaa, ihan hyvä meidän kannalta. Sain olla kummitytön Tuhkimo-leikissä ensin hyvä haltija ja sitten vielä prinssi, mikä kunnia!

Kuulemma tinan sijasta kauhassa voi valaa myös sokeria. Hyvä idea ja varmasti ekologisempi. Ei kyllä vielä kokeiltu.

Joulu

Ihana joulupäivä. Ensimmäinen omassa kodissa. Lahjapapereiden rapina soi korvissa koko päivän.

Ekaa kertaa tehtiin omat jouluruoatkin. Minä tein parit kalat, Terho teki laatikot. Mysi Lahtisen ohjeella lanttulaatikosta tuli vähän intialaisen ruoan makuista, mutta mielettömän hyvää!

Terho paahtoi sitten vielä kastanjoita. Hän söi yhden ja lopetti siihen, maistuu kuulemma puikulaperunalta. Vaikka kyllä hän puikuloista tykkää. Minä söin muutaman, mutta olin jo täynnä, enkä jaksanut kuoria enempää. Oli kiva kyllä kokeilla! Ehkäpä joskus vielä avotulella uudestaan.



Käytiin kävelemässä pikku iltakävely hurjassa säässä. Tuuli piiskasi kasvoja pienillä jäähileillä. Otettiin hassu kinttupolku reitiksi, eikä sitä polkua tahtonut löytääkään, osaksi pimeyden vuoksi, osaksi siksi, että tuuli oli sen hävittänyt. Poika oli kai edelleen niin uupunut eilisestä, että tuli nukahtaneeksi Manducaan kesken kävelyn. Hän jatkaa nyt uniaan omassa sängyssään. Oho, mitenköhän tuo yöuni sitten tulee.

Ihanaa pyhää kaikille! Toivottavasti monen loma vielä jatkuu viikonpäivien tyhmästä asettumisesta huolimatta.

P.s. Kiitos kaikille symppaamisesta väsymysasiaan. Hassua on, että tulin kirjoittaneeksi tuosta nyt, kun en enää ole ihan niin väsynyt. Ajoittain vaan. Viime aikoina arki on ylipäätään ollut ihanaa.

Näissä lakanoissa asuu pyöriäinen

Sijasin nämä lakanat pojalle toissaviikolla. Olin ostanut ne edellisellä viikolla tuolta lähikirpparilta, josta teen löytöjä aina, kun sinne astun. Pedattuani tajusin, mikä moka. Nämähän olisivat ehdottomasti ja päivänselvästi ansainneet paikkansa joululakanoina. No, pitää tällä kertaa etsiä jotkut toiset ja olla ensi vuonna viisaampi.



Nämäkään nätin vihreät petivaatteet eivät ole taanneet pojalle hyviä yöunia. Vihreän värinhän pitäisi kyllä rauhoittaa. Minä olen nukkunut kohta neljä kuukautta tunnin tai kahden pätkissä (luulisin - kelloa en enää vaivaudu öisin vilkuilemaan). Siihen olen tottunut, mutta nykyisin hirveän väsymyksen aiheuttaa se, kun joudun keskellä yötä valvomaan pitkän pätkän. Ei se rauhoitu millään, mutta ei myöskään jaksa valvoa. Pyörii ja itkeskelee. Aamulla on minulla pää kuin lyijyä.

Minulla oli muuten pienenä aina samat lakanat sängyssä jouluisin. Niissä oli punaisia sydämiä valkoisella pohjalla.

Pihanäkymä

Tykkään kaikkein eniten keittiön ikkunanäkymästä, vaikka suoraan ikkunan alla onkin roskakatos. Se on ihan nätti katos. Keittiö on lempihuoneeni. Kaikissa aiemmissakin kodeissani olen tykännyt eniten keittiöstä ja sen näkymästä.





Pitäisi viedä polkupyörä varastoon. Ensi keväänä siihen voi jo asentaa lastenistuimen.